Miehen pitää aika ajoin päästä hyvinkin lujaa, niin lujaa että mahanpohjasta sieppaa. Joku haluaa edetä kahdella, toiset neljällä pyörällä. Itse kuulun jälkimmäisiin, tai en varmaan osaisi ajaa edes kaksipyöräistä kunnolla.

Tilanne joulukuun alussa 2011

Vuoden 2011 alku... 

    Seurattuani pitkän aikaa harvelit.com – foorumin juttuja, alkoi minussakin heräämään ajatus jonkinlaisen nopeasti liikkuvan härvelin rakentamiseen – olihan tässä aika ajoin tullut rakennettua jos jonkinlaisia rakennelmia. Tästä tulisi ensimmäinen liikkuva rakennelmani.

    Tarkoituksena oli alun perin rakentaa kevyt, nelivetoinen putkirunkoauto, jossa tehoa olisi liikaa. Mitä enemmän, sen parempi. Kuume rakentamisen aloittamiseen oli kova. Kovalla kiireellä yritin löytää jostain sopivaa yli 1000 kuutioista , tehokasta katupyörän moottoria. Hankalaa, ainakin minulle, joka en tunne lainkaan alaa senkään vertaa että osaisin oikeasta paikasta etsiä. Sopivaa en siis löytänyt tuon rakentamiskuumeen nostattaman vimman sammuttamiseen.

 Kawa ennen tuomioita   

         Katseeni kiinnittyi pitkään nurkissa lojuneeseen vanhaan alle 600 kuutioiseen Kawaan, projekti muuttikin luonnettaan. Rakentaisin aluksi 60 heppaisen crossimönkijän, ehkä putkirunkoauto olisi liian haastava näin aluksi. Kiva ajatus, joka on osoittautunut monesti aivan vääräksi. Mönkijässä lähes sama tekniikka on vain tungettava pienempään tilaan. Miesten hommaa siis, tunkeminen.

    Ei muuta kuin kawa atomeiksi. Moottori, sähköt - kaikki purkaantui kuin itsestään ympäri talliani – helppoa kuin heinänteko. Eihän tässä projektissa kauan nokka tuhisisi, taas toinen kiva ajatus. Ilman minkäänlaisia suunnitelmia, piirustuksia tai ymmärtämystä tekniikasta, ohjausgeometriasta, lujuuslaskelmista tms. alkoi itse rungon toteutus.

Ajatuksissani mönkijä runko saisi olla noin 30 cm irti maasta. Kawan runko pienelle pukille. Ajattelin että takapäästä en aloita, liian hankala. Etupää tuntui helpommalta. Tuntui, ei todella ollut.  Joustot, camberit, casterit ja aurauskulmat olivat aivan tuntemattomia termejä. Onneksi oli - jos olisin tiennyt mitä lopulta olisi edessä, olisin lyönyt varmaan hanskat tiskiin. Lopulta termitkin avautuivat, toinen asia olikin saada nämä asiat toteutettua samassa paketissa toisiinsa yhteensopivasti.  

     Tässä projektissa ei tosiaankaan otettu mistään mallia – ja niin sitä mentiinkin heti alusta asti vaikeimman kautta. Eturungon putkistokin tuli toteutettua aivan muulla tavalla muin kaupallisissa versioissa. Normaalistihan nuo putket kulkevat alakohdistaan samansuuntaisesti ja aivan yhdessä. Minulla aivan päinvastoin. Kivaltahan tuo näyttää mutta ala – ja ylätukivarsien asemointi aiheutti todellista hiuspohjan raavintaa. Kerran jouduin alatukivarsienkin kiinnitykset rakentamaan uusiksi - siis kerran, ainakin näillä näkymin.

Aluksi ajatuksissani oli rakentaa etupään jarrut ja navat etuvetoisen auton vastaavista helyistä, onneksi ystävälliseltä ja hyvältä ystävältäni Taistolta löytyi aarrevarastostaan Raptorin etunavat jarruineen, vanteet, ylä- ja alatukivarret. Ylätukivarret jouduin tosin hylkäämään koska halusin alustasta mahdollisimman hyvin säädettävän. Kulkine tulisi voida laskea aivan tonttiin ja tarvittaessa nostaa irti maasta n.30 senttiä.

Alatukivarsien kiinnitystä varten rakensin erillisen telineen, joka mahdollistaa ylätukivarsien monipuolisen kiinnityksen. Alatukivarsiin tuli messinkipuslat, jotka sorvasi Murron Erkki. Hänen taitojaan projektin toteutus tulisi vaatimaan vielä monet kerrat.Ensimmäisessä ylätukivarsiversiossa caster-säätö toteutettiin viemällä tukivartta eteen- tai taaksepäin sovittamalla tukivarsi tiukaksi paikalleen säätöprikoilla. Camber-säätö toteutettiin tukivarren ulkoreunaan sijoitetulla auton raidetangon päällä, jota varten tukivarteen hitsattiin tukeva holkki.

Kawan hyväkuntoinen ohjausakseli sai toimia edelleen omassa roolissaan. Muutoksia tosin hiukan jouduin tekemään koska iskunvaimenninputkethan poistuivat käytöstä. 

Näin päästiin ainakin jutun alkuun, lisää seuraa….