Onko näin?
Niiden, joiden vaimo nalkuttaa toistuvasti makuuhuoneen oven kitisevästä saranasta, lienee lohdullista kuulla, että Sokrateen mukaan naisen nalkutukseen tottuu ajan myötä yhtälailla kuin vinssin kitinään.
 
Maalia pintaan - omakotitalon huoltomaalaus
Lapsuudenkodin peruskorjauksesta ja edellisestä maalauskerrasta oli vierähtänyt jo liian pitkä aika, joten huoltomaalaus oli tehtävä mitä pikimmin. Samalla päätettiin pistää talon väritys uusiksi.
Image

Talo on vanha puurakenteinen maatilan päärakennus, joka peruskorjattiin täydellisesti noin 20 vuotta sitten. Tuolloin talo sai maaseudulla hieman tyypillisestä poikkeavan värityksen pintaansa. Talon alkuperäinen väri oli kermanvalkoinen mutta korjauksen myötä väriksi tuli raikas koivunrungon valkoinen, johon särmää toivat harmaanmustat pielukset. Tuossa värityksessä talo näytti teräväpiirteiseltä ja graafiselta.
Image

Talo ennen maalaamisen aloittamista

Puutalon huoltomaalauksesta sanotaan, että se pitäisi tehdä kun edellinen pintakäsittely on kulunut tai vaurioitunut niin ettei se enää suojaa puuta. Yleisimpänä syynä kulumiseen on auringon UV-säteily, joka vauroittaa etelän puoleista julkisivua voimakkaimmin. Nyrkkisääntönä voitaneen pitää noin 10-15 vuoden välein tehtävää huoltomaalausta.

Meidän tapauksessamme maalausväli oli venähtänyt hieman pitkäksi mutta talon maalipinta oli todella hyvässä kunnossa eikä hometta ollut näkyvissä lainkaan. Vain etelän puoleisissa seinissä oli silmämääräisesti havaittavia vaurioita maalipinnassa. Vanha maalipinta oli edelleen niin hyvässä kunnossa, että pohjatöiksi riitti pääasiallisesti voimakas harjaus katu- ja teräsharjalla. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui vanhan maalityypin selvittäminen, sillä kukaan ei ollut muistanut kirjata ylös edellisellä maalauskerralla käytettyä maalia.

Mikäli vanhaa maalia ei aio poistaa kokonaan maalattavalta pinnalta, on vanhan maalin tunnistaminen tärkeää. Kaikki maalityypit eivät käy suoraan toistensa päälle. Perussääntönä voidaan pitää, että öljymaalilla ei voi maalata akrylaattimaalin päälle. Pitkällisen googlettamisen ja tutkimisen jälkeen päädyimme siihen tulokseen, että peruskorjauksen yhteydessä talo oli maalattu lateksi- eli akrylaattimaalilla. Samantyyppistä maalia käytettäessä vanhaa hyväkuntoista maalikerrosta ei tarvitse poistaa, joten valitsimme uudeksi pinnoitteeksi Tikkurilan Vinhan, joka on alkydivahvisteinen akrylaatti. Todettakoon vielä, että Vinha ei ole varsinaisesti maali vaan peittävä puunsuoja.

Hyviä vinkki vanhan maalin tunnistamiseen löytyy täältä . Lisäksi kannattaa muistaa, että vanha öljymaalipinta "liituaa" kun taas akrylaattimaali saattaa lohkeilla isoina paloina puutteellisen tuuletusraon vuoksi. Oli muuten jännittävää huomata, eri maalityyppien eroja tutkiessani, minkälaista hurmoksellista tunteen paloa tämänkin asian ympärille "ammattimiehet" saavat aikaiseksi.

Ennen maalaustyön aloittamista teimme tätä ja tulevia muita huoltotöitä varten tukevat pukit. Pukkien malli on perinteinen ja korkeutta niille tuli hieman yli kolme metriä. Rakennusmateriaalina kakkoskutonen ja kakkosnelonen. Pukkien Korkeus oli riittävä pitkän sivun ja etuseinän maalaamiseen sekä päätyjen alaosan työstämiseen.
Image

Pukki valmiina ja käytössä

 

Muutaman konsultointipuhelun jälkeen päädyimme levittämään maalin seinään maaliruiskulla, kun ammattitason laitekin sattui löytymään käyttöömme ilman kuluja. Itse suhtauduin ruiskun käyttöön ensin skeptisesti mutta jo alle viidessä minuutissa ruiskun käyttöönoton jälkeen huomasin olleeni väärässä. Ruiskun käyttö nopeutti työtä silmiinpistävästi, kun käden turha liike maalipöntöstä seinälle jäi kokonaan pois. Toimimme siis seuraavasti: ruiskun käyttäjä levitti maalia seinään sopivan ohuen kerroksen suurelle alalle, jonka jälkeen maalin saaminen puun syiden sisään pensselillä oli todella helppoa. Olimme muovittaneet ikkunat ja poistaneet syöksytoret ennen maalauksen aloittamista. Muuta suojausta ei juurikaan tarvittu, sillä maalin levittäminen ruiskulla oli todella tarkkaa.  
Image

Maaliruiskun pumppu. Pumppu kiinitettiin kätevästi suoraan maalipönttöön.

Valmistamamme pukit eivät tietenkään olleet riittävän korkeat talon päätyjen tai etupuolen parvekkeen  yläpuolisten osien maalaamiseen. Harkitsimme jo henkilönostimen vuokraamista mutta saimme käyttöömme paljon monipuolisemman laitteen. Hyvä ystäväni on vuosia sitten kunnostanut itselleen varsinaisen monitoimityökalun ja saimme tämän ihmelaitteen avuksemme myös talon maalaamiseen. Kyseessä oli Unimog kevytkuorma-auto, joka oli varustettu Hiabilla ja nostokorilla.
Image

Unimog

Tämän yhdistelmän avulla oli helppo kurottua talon kaikkiin nurkkiin ja kulmauksiin. Unimogin ja maaliruiskun ansioista maalaaminen kävi niin joutuisasti, että välillä ainakin minä tunsin itseni lähes ammattilaiseksi. Harvinainen tunne tällaiselle poropeukalolle.
Image

Mies yläilmoissa

Talon maalaamiseen kului aikaa, pukkien tekeminen pois lukien, kaikkine työvaiheineen tasan neljä päivää. Tässä ajassa ehdittiin tehdä tarvittavat suojaukset (muovitus, teippaus), vanhan maalipinnan putsaaminen, syöksytorvien ja rännien poisto, talon maalaaminen kahteen kertaan, suojausten purku ja syöksytorvien sekä rännien uudelleenasennus. Työtä oli tekemässä reippaalla talkoohengellä varustettuna noin 10 henkeä, joista noin viiden voidaan laskea tehneen töitä keskimäärin koko projektin ajan.

Tarvikelista:
-Maalia (seinät, aluslaudat, pokat) 6 x 18 litraa
-Pensseleitä useita eri leveyksiä
-Taiteilija- / veiväripensseleitä (olivat erittäin käytännöllisiä pienissä koloissa)
-Patteripensseleitä
-Jatkovarsia
-Maalaussuojaliuskoja
-Teräsharja + varsi
-Ulkokäyttöön soveltuvaa maalarinteippiä
-Aumamuovia
-Ruisku + pumppulaite
-Kompura + paineletkua
-Ruuvimeisseleitä, vasara, mattopuukko, akkuporakone + kärkisarja
-Porakone + maalinsekoitin
-Henkilönostin (Unimog)
-Vanhoja maalipönttöjä + sankoja
-Vähän kepua janojuomaksi

Maalausprojektin kustannukset noin 700 - 800 euroa.

Ja sitten vielä kuvia lopputuloksesta. Mielestäni värivalinnat ovat onnistuneet hyvin ja niiden avulla talosta on tullut jotenkin muhkeamman näköinen. Kuitenkin talo on sopusoinnussa ympäröivän luonnon ja maiseman kanssa. Täytyy myöntää, että värivalintavastaava on jälleen kerran onnistunut työssään. Keep up the good work mom.
Image

Valmis talo etupuolelta

Image

Ja takapuolelta

 

 


Keskustele artikkelista miestenhuoneen foorumilla.

 

Kommentit
Search RSS
Only registered users can write comments!

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen
Advertisement