Onko näin?
Aviomies joka saa aamiaisen vuoteeseen on sairaalassa
 
Kivinen kohtu

Saunalla on ollut kovin hiljaista. Monet muut tekeleet ovat vieneet veistäjää milloin minnekin.

Syksyn  ja rakennusluvan saavuttua olikin aika aloittaa taas kiireellä saunan kylpykuntoon saattaminen - oli aika muurata kiuas!

Image

 

 

Kaikenlaiset kellarin muurailut, kasvihuoneen kötöstelyt  ja muu häröily on vienyt veistäjän huomion ja niin on saanut sauna seisoa yksin tuulissa ja tuiskuissa. Ilman kattoa tai minkäänlaista suojaa. Välillä oikein hävettää kun ei ole ollut muka aikaa edes suojata kesken jäänyttä kehikkoa.

 

Image

 

Kuitenkaan nuo vanhojen kuusien luovuttamat hirret eivät pahasti mokomasta kohtelusta kärsineet. Hieman harmaata tuli pintaan, harmaaksihan tuo on tarkoitus jättääkin. Hirsikehikko nousi hiljalleen. Aina kun aikaa oli yritin varata hirren jos toisenkin. Hirsien nostot ja veistäminen yksin korkealla telineiden päällä on hidasta hommaa. Viimein päästiin tasakertaan, sisäkorkeutta saunalle tuli 330 senttiä sisälattiasta mitattuna. Pitäisi mahtua pidemmänkin miehen oikaisemaan itsensä suoraksi.

 

Sitten olikin aika alkaa suunnittelemaan päätykolmioiden veistoa. Veisto-ohjeeksi päätykolmion hirsiä varten loihdittiin päätyyn, harjan kohdalle, pystyyn kakkosnelonen. Lankun kylkeen laadittiin tulevaan kattokorkoon laudasta haarukka, jonka varaan harjan muotoa jäljittelevät laudat voitiin asettaa. Näiden lautojen avulla olikin helppo veistellä päätykolmioiden hirret sopivan mittaisiksi.

 

Image 

 

Keväällä sauna etenikin jonkin verran, kasvihuoneen ja pihatöiden ohessa. Veistotyöt katkaisi kivikellarin laatiminen saunan läheisyyteen.

 

Kivikellaria muuratessa loppukesän kelit kuluivat joutuisasti ja syksy teki tuloaan. Hirsikehikolle ei ollut sinänsä mitään asiaa, koska rakennuslupaakaan ei kuulunut. Tähän astiset veistelyt eivät olleet vaatineet lupia, olihan kyseessä ollut pelkkä salvostyömaa. Olisihan tuo sauna voinut olla valmistumassa aivan muuallekin siirtoa varten. Rakennuslupa saapui viimein syksyllä - ensimmäisten yöpakkasten aikaan. Yhtäkkiä tuli kova kiire muurata kiukaan kivirakenteet mikäli mieli saunaan vielä tämän talven kuluessa. Muuraustyöt eivät pakkasista hyvää tykkää.

 

Kiuas onkin hyvä suunnitella siten että se täyttää käyttäjiensä vaatimukset. Löylyjen tulisi olla vähintäänkin riittävät, kiukaan tulisi siis olla todella kookas - onhan saunahuoneen tilavuus yli 60 kuutiometriä.

 

Saunan kiukaan ja lauteiden mitoituksessa lähdettiin liikkeelle tietyistä perusasioista. Koko kylpijän tulisi olla löylyssä varpaita myöten. Löylyraja saunassa asettuu suunnilleen kiuaskivien korkeuteen, joten ensimmäisen lauteen tulee olla parisenkymmentä senttiä kiuaskiviä korkeamalla. Vapaata tilaa sisäkaton ja jalkalauteen väliin lasketaan 150 senttiä, joten jalkalaude tulee saunassa olemaan reilussa 170 sentissä. Näin ollen kiuaskivien korkeudeksi tulisi 150 senttiä. Aikasta korkea kiuas. Saunan ovi taasen lasketaan reilusti alemmas kiukaan yläreunasta. Näin kylpijät jäisivät lämpötaskuun saunoessaan korkeilla lauteilla, ja vaikka joku oven avaisikin ei löyly mihinkään karkaa.

 

Päätin suunnitella kertalämmitteisen ulossavuavan kiukaan joka olisi mahdollista muuttaa helposti savukiukaaksi. Tätä silmälläpitäen myös saunan ikkunatkin sijoitettiin tulevia kiuaskiviä alemmaksi - tuolle korkeudelle kun savusaunoissa myöskin savuraja syntyy.

 

Koska sauna on tosiaan perustettu korkeiden nurkkakivien varaan päätin suunnitella kiukaan, joka hyödyntäisi lattian alle jäävää tilaa. Tuo tila tarjosi hyvän mahdollisuuden rakentaa kiukaan,  josta tuhkat voitaisiin siivota saunan takaseinältä suoraan ulos, jäisi saunan sotkeminen vähemmälle. Tuo tuhkatilan tiputtaminen lattiapintaa alemmas mahdollisti myös suuremman kivitilan kiukaaseen.

 

Aluksi tuli tehdä perustus raskasta kiuasta varten. Louhepedin päälle valettiin 15 senttinen, tiuhaan raudoitettu betonilaatta. Laatan kuivuttua aloin muurata kiukaan lattian alapuoleisia rakenteita. Tuhkatilan muurattiin hormitiilistä. Tuhkapesän ulkopuolellelle muurattiin itse kiukaan "sokkeli" harkoista. Harkko- ja tiilirakenteet erotettiin toisistaan palovillalla. Muurattujen rakenteiden päälle valettiin raudoitettu betonivalu, jonka keskelle ladottiin muoviin käärityistä tiilistä varaus tuhkatilan reikää varten. Kiuas saisi tarvittavan paloilmansa arinan kautta ulkoseinältä.

 Image

 

Image

 

Image

 

 

Valun kuivuttua päästiin ulkokuoren  muuraukseen. Ulkokuori muurattiin graniittikivistä. Kuoren paksuudeksi tuli n. 18 senttiä. Kiukaan etuseinälle jätettiin aukko suuluukkua varten. Tarkoitus on tehdä kiukaaseen metallinen sisäkuori joka pitää kiuaskiviä kasassa. Metallikuoren sisään muurataan tulitiilistä tulipesä.

 

Graniitti- ja metallikuoren väliin jätetään 50 - 60 mm tuuletusrako, jotta graniittikuoren pintalämpötila pysyy alhaisena. Tuuletusrakoon tulee ilmaa graniittikuoren alareunasta, ensimmäisen varvin pystysaumat jätettiin muuraamatta. Tuo jäähdytysilma lämmittäisi myös saunan.

 

Metallikuoren päälle tulee "sulkulevy" jonka alta savukaasut johdetaan teräspiippuun. Kiukaan lämmettyä ja hiillosten sammuttua voitaisiin avata sulkulevyssä oleva luukku, josta heitetään kiuaskiville vettä. Näin pitäisi saada aikaan kiuas, josta saadaan savukiukaan löylyt ilman nokisia seiniä. Erittäin tärkeä näkökulma lapsiperheessä. 

 

Image

 

Kiukaasta tulee suuri, 140 senttiä syvä ja leveä - korkeutta rapiat 160 senttiä. Kokoa pitäisi piisata. Arska (kiitoksia jälleen avustasi) muurasi kiukaan sisäpuolelta ja minä ulkopuolelta. Nopsaan kiuas kasvoi, pian oli paasikiven asennuksen aika. Paasikiveksi paiskattiin 130 kiloa painava punagraniittinen kivi, kaippa tuo tuossa kestää tämän vuosisadan loppuun.

Image

Arska kivisessä linnassaan

 

Paasikivi tuettiin hyvin ja muurausta jatkettiin. Jokaiseen saumaan laitettiin teräkset, jotta kuori ei pullahtaisi mistään missään vaiheessa. Muurauslaasti sekoitettiin itse sementistä, rakennushienokalkista ja hiekasta. Näin saatiin säädettyä laasti sopivaksi muurata - aika paljon kalkkia sopivan laastin aikaansaaminen vaati.

 

Kolmen illan muurausten päätteksi kiukaan kuori oli valmis - olihan mokomassa kokoa. Saisihan tuota lämmittää tovin kun kiuaskiväkin mokomaan uponnee lähemmäs 2 tonnia. Tulipesästä on tarkoitus muurata 60 senttiä leveä, 60 korkea ja 85 senttiä syvä - joten sopineehan tuonne halkojakin. Kai se siitä joskus lämpeää.

 

Image

 

Nyt on siis kiukaan kuori valmiina ennen pakkasten saapumista. Pääseekin viemään kellarityöt loppuun, jonka jälkeen saakin paneutua saunan rakentamisen saloihin.

 

Toivottavasti seuraava raportti tulisi hiukan nopeammalla aikataululla...

 

 

 

Kommentit
Search RSS
Only registered users can write comments!

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
< Edellinen   Seuraava >
Päävalikko
Etusivu
Mies
Kuokka ja kirves
Perkele
Forum
Linkit
Kirjaudu





Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus
Advertisement